Mustialan Kievari
Wanha Viljamakasiini
Wanha Viljamakasiini toimii ympärivuoden tilausravintolana ja kesäisin pub-tyylisenä ravintolana/kahvilana. Pääsesonkimme on kesällä, jolloin paikka on auki lähes päivittäin. Talvella aukiolot ovat harvemmin noin kerran viikossa ja näistä ilmoitetaan nettisivuillamme ja facebookissa.
​
Oman panimomme oluiden lisäksi meillä on laaja valikoima muiden toimittajien oluita ja juomia. Omia oluita saa hanasta ja niitä pystyy nauttimaan terassilla tai sisätiloissamme. Omien oluiden ulosmyyntiä ei valitettavasti ole.
​
Paikkaan mahtuu 60-70 henkeä yhtä aikaa, mutta tilaa meilllä on tarvittaessa jopa 100 henkilölle. Tilauksesta Viljamakasiinissa voi järjestää ruokailuja ryhmille. Tila toimii samalla myös kokous- ja juhlatilana, jota voi halutessaan vuokrata.
​
Järjestämme myös ruokailuja ja kahvituksia asiakkaiden toiveiden mukaan räätälöityinä. Lue lisää kohdista ruokailut ja kahvitukset.
​
Viljamakasiinin historia yltää pitkälle, sillä sen alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut toimia viljamakasiinina, jonka jälkeen siitä tehtiin lämpökeskus. Vuonna 1997 rakennusta kunnostettiin ja yläkertaan perustettiin oluttupa Iso Piippu. Omistajat vaihtuivat pariin otteeseen ja vuonna 2018 paikka nimettiin uudelleen Wanhaksi Viljamakasiiniksi, kun Elosa Osuuskunta otti paikan hoidettavakseen.
​​​Wanhan Viljamakasiinin kesämenu 2024 (aukioloaikoina)
Keittiö sulkeutuu puoli tuntia ennen sulkemista. Kysy tarvittaessa lisää allergeeneistä henkilökunnalta. Käyttämämme lihan alkuperämaa on Suomi, kananugettien Saksa.
​
Makkaraperunat L, GL, 11,00 €
Maalaisranskalaiset, Makulihan lenkkiä, kurkkusalaattia & majoneesi
Siivet Texas Pete-kastikkeella L, GL
Sisältää porkkana- ja kurkkutikkuja, dippi & kastike (medium tai hot).
​9 kpl 10,00 €
15 kpl 14,00 €
Siipiateria L, GL, 14,00 €
8 kpl siipiä
Texas Pete kastike (medium tai hot), maalaisranskalaiset,
porkkana- ja kurkkutikkuja & dippi
​
Uuniperuna & täyte salaatin kera, L, GL, 14,00 €
Kinkkutäyte: kinkku, paprika & punasipuli
Kasvistäyte: vuohenjuusto, paprika & punasipuli
​
Dippikori 15,00 €
Mozzarellatikkuja (2), kananugetteja (2), sipulirenkaita (2),
jalopenopoppersseja (2), maalaisranskalaiset & dippi
Nugettikori L, 10,00 €
Kananugetit (4), maalaisranskalaiset & dippi
Nacho-juustokolmiot, 10,00 €
Nacho-juustokolmiot (4), ristikkoperunat & dippi
​
Maalaisranskalaiset & dippi L, GL, 6,00 €â€‹
​
Nachoja & tomaattisalsaa L, GL, 5,00 €
​
Extra dippi 1,50 €
-
Hampurilaismajoneesi
-
Paprikamajoneesi
-
Kurkkumajoneesi
-
Valkosipulimajoneesi
​
Huomioithan, että varsinaista lounasta Viljamakasiinilla ei ole tarjolla.
​